[OSM-fi] Helpotusta ja vaihtoehtoja OSM-datan käyttöön

Jukka Rahkonen jukka.rahkonen at latuviitta.fi
Thu Jan 3 15:29:01 GMT 2008


Terve.

Olen yrittänyt saada OSM-dataa muunnetuksi tavallisiin
paikkatieto-ohjelmiin, mutta se on osoittautunut mutkikkaaksi, erityisesti
minun kaltaiselleni jumittuneelle Windows-käyttäjälle. Laiskuuttani sovin
sitten pienestä maksullisesta urakasta Mapnik-mies Artem Pavlenkon kanssa,
joka tekee lähiaikoina osm2pgsql-ohjelmasta Windows-version. Tai
oikeastaan teki jo, ja eilisen kokeilun perusteella se vaikuttaa
toimivalta. Pieniä korjauksia ajattelin vielä teettää, mutta varmaankin
viikon parin sisällä se on valmis. Pavlenko julkaisee sen sitten
GPL-lisenssillä ja järjestää ohjelman jonnekin ladattavaksi.

Ohjelma lataa sille osoitetun OSM-dumpin automaattisesti
PostgreSQL/PostGIS -tietokantaan Windows-ympäristössä.  Sitten kun data on
PostGIS-kannassa, niin siitä pitäisi olla suhteellisen yksinkertaista
tehdä muunnoksia GIS-ohjelmien käyttämiin tiedostomuotoihin. Myös
projektiomuunnosten esimerkiksi suomalaiseen YKJ- tai KKJ-koordinaatistoon
onnistuvat toivottavasti helposti.    Lisäksi PostGIS-kannasta tiedot
saadaan ulos esimerkiksi UMN MapServerin tai Geoserverin avulla
standardien WMS- ja WFS-palveluiden kautta, mistä saattaa olla joskun iloa
siitäkin.  Linux-käyttäjät ovat voineet hoitaa homman ja aiemminkin, mutta
nyt siis samasta työkalusta on tulossa myös Windows-versio.

-Jukka Rahkonen-





More information about the talk-fi mailing list