[OSM-fi] Kaupungilta materiaalia (Lahti)

Juho Rutila juho.rutila at iki.fi
Fri Oct 23 12:39:39 BST 2009


Noniin, kävin sitten juttelemassa Lahden maankäytön kanssa.

Eikä tarvinnut tyhjin käsin poistua. Siltä istumalta lupasivat Lahden
kaupungin rajat. Ongelma oli edelleen yhdenvertaisuus kaupallisten
toimijoiden kanssa, joten raakadata on aika heikossa. Lupasivat
kuitenkin vielä miettiä ilmakuvien päällepiirto-oikeuksia. Eli siitä
kuuluu ehkä myöhemmin.

Muuten vastaanotto oli todella positiivinen ja näkivät oikeasti
mahdollisuuksia OSMin käytössä. Keskustelimme mm. kevyen liikenteen
reitityksestä ja "Oma kaupunki" -tyylisestä palvelusta. OSM-aineiston
sekoittaminen virallisen aineiston kanssa ei tuntunut hyvältä idealta,
mutta jos ne pitää hieman erilllään niin OSMin tarjoaminen Lahden
sivujen kautta voisi olla mahdollista.

On ihan hyödyllistä käydä juttelemassa tästä projektista kasvotusten.
Jonkin verran kävimme läpi mm. lisenssiasiaa. Oli hyvä että pystyi
kertomaan asiasta juurta jaksain pöydän ääressä.

Esitystä varten valmistelin lyhyen esittelyn OSMista (aivan törkeän
näköinen) ja "OpenStreetmap ja Lahti" -aiheisen kaksipuolisen paperin
(ei sekään mikään kaunistus ole). Tein ne Google Docsissa ja kunhan
jaksan, laitan ne vaikka wikiin jakoon.

Lopuksi peräänkuuluttaisin ihmistä, joka tietäisi miten kunnan rajat
kannattaisi parhaiten viedä OSMiin. Eli missä muodossa pyydän ne
Lahden kunnalta?

Kiitoksia vinkeistä, olivat hyödyllisiä.

-Juho




More information about the talk-fi mailing list